Joo-o, on se kummaksi menny tämän koiran elämä. Se tuo pentu otti joulukuussa jalat alleen, ja nyt se mennä viipottaa ja ihan hirveetä kyytiä. Mun tehtävä tätä nykyä on siis toimia "virallisena valvojana". Tai näin emäntä mulle asian esitti. Toisinsanoen, kierrän, varon, väistän. Ja ehkä vaativin osuus, en nuole. Oon mä kyllä välillä, vahingossa. Mut kun se pentu joskus tunkee mun naamalle, niin mitä siinä muuta voit tehä kuin lipasta poskesta. Tai tukasta. Niin ja sit mun pitäs estää sitä tekemästä semmosta mitä emäntä on siltä kieltäny. Mut se on kyllä aika hyvin koulutettu pentu, uskoo YLEENSÄ heti kun jotain kielletään. Vähän niin ku MÄ! Siitäkin huolimatta että se joskus kiskasee mua karvoista tai välillä tulee puupalikasta ohtaan, niin kyllä me hyvin tullaan toimeen. En oo alkanu sitä komenteleen, kun se reppana on vielä niin pieni. Ja emäntä on kyllä neuvonu sitä miten koiria kohdellaan. Yleensä mä siis vaihdan maisemaa, ihan vaan varuilta, kun se lähestyy kourat ojossa tai puupalikka kädessä.
Mutta se siitä. Mitä siis MULLE kuuluu? No kiitos ihan hyvää. Aivan vallan mahtista ko saatiin tuota lunta, niin mä oon emännän kans käynny potkukelkkaileen. Lähinnä se on sitä että mää kiskon ja emäntä vaan seistä tököttää jalaksilla. Kerran se kehtas jopa alamäkeen istua kyytiinki, mut mun mielestä se oli vähän liian paksua, ja vedin sen penkkaan XD. No, kyllä se jeesaaki mua siinä hommasa, ettei mua ny aivan RÄÄKÄTÄ kuitenkaan. Ja siinä kelkassa on sukset jalaksissa, ne luistaa ihan törkeen hyvin. Tänäänki viuhdottiin noita peltokorventien alamäkiä huishais niin kovaa että emännältä meinas pipo lentää.. ja tais sillä vähän hirvittääkki! Sain muuten kyseisellä reissulla aikasta mageen kuura-parran, vai mitäs pidätte tästä:
Aikaa komee UROS vai mitä!? Kattokaa ny kuin siistit varpaanväli karvatki, oikeen TURKIKSET! Emäntä sano että mitäs noita ny siistimään ko ei olla ihmisten ilmoilla sen kummemmin VIELÄKÄÄN käyty. Tarkeneepa paremmin :)
Ja tosiaan tolla kelkkahommelilla on nyt kuluttanu joulukiloja. Eipä niitä juurikaan tullu, mut kyllä mä kinkkua mätystin useempana iltana. Oli se kyllä vähän turhan suolasta, mutta AH, niin hyvää. Meillä meni ne kinkun paisto-valvojaiset vähän mönkään, kun emäntä ja isäntä simahti kesken kaiken. No oli niillä herätyskello soimassa, että kävivät aamuyöstä pari kertaa tsekkaamassa tilanteen. Mut eihän siitä touhusta ois mitään tullu jos en MÄ ois ollu vahtaamassa siinä uunin edessä. Kävin sit aamulla, kun lämpömittari näytti sopivia asteita, emännän ja isännän sängynvieressä vinkumassa ne hereille, ja AVOT, emäntä tosiaan otti sen lihamöykyn sit uunista. Valitettavasti jäin kyllä kiinni tästä öisestä sala-duunistani, kattokaas kun mullahan ei EMÄNNÄN mielestä ole keittiöön MITÄÄN asiaa. Ei siis harmainta haisuakaan saa sieltä ottaa. Meillä on tossa olkkarin ja keittiön välillä tommonen lista lattiassa, mikä on mun raja. Ja valitettavasti mä tän kinkun valvonta duunin takia jouduin salaa rajaa ylittämään. Mistä emäntä sit tiesi sen..? No, matolla oli kasa mustia karvoja ja uunin edessä lattialla kuola lammikko....
Seuraavalle kinkun paisto kerralle pitää kehitellä joku patentti....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti